Kotimainen valtakunnallisesti toimiva Debora Group Oy on ostanut Sortso Oy:n osakekannan. Palvelutoiminta jatkuu sujuvasti ennallaan ja sama tuttu henkilökunta hoitaa asiakkaita myös omistajanvaihdoksen jälkeen. Osapuolet ovat allekirjoittaneet osakekantaa koskevan kauppakirjan 24.10.2018 ja asiakkaat sekä henkilökunta siirtyvät uudelle omistajalle 15.11.2018 ja yhteyshenkilöt säilyvät ennallaan.

Sortsosta tulee yrityskaupan myötä osa Deboraa. Sortson liityttyä konserniin Debora palvelee eri ikäisiä ihmisiä Suomessa jo yli 1300 työntekijän voimin ja lähes 30 toimipaikassa kautta maan. Jatkossa Deboran palvelut saavuttavat jo kolmasosan suomalaisista yli sadalla paikkakunnalla. Yhdistymisen myötä Deborasta tulee markkinajohtaja asiakkaiden kotiin tuotavissa hoivapalveluissa Suomessa.

Petri Laurila ja Paula Savolainen toteavat yhteen ääneen: ”Olemme erittäin tyytyväisiä, että Sortso saa uuden omistajan juuri Deborasta. Asiaa on valmisteltu pitkään ja Debora ja Sortso täydentävät hyvin toisiaan. Yhdessä voimme tarjota vielä laajemmin palveluita erityisesti pääkaupunkiseudulla ja Kokkolassa.”

Deboran toimitusjohtaja Anna-Maria Mäkelä kertoo: ”Sortso on yksi merkittävimmistä henkilökohtaista apua tarjoavista yrityksistä Suomessa. Arvostan Sortsossa olevaa osaamista, asiakaslähtöistä palvelukulttuuria ja sitoutunutta henkilöstöä. Olen iloinen jokaisesta uudesta deboralaisesta. Asiakkaiden palvelut jatkuvat ennallaan ja yhdessä pystymme kehittämään entistä
parempia palveluita.”

Debora tuottaa monipuolisia sosiaali- ja terveyspalveluita kotiin ikäihmisille, vammaisille, lapsiperheille sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutujille. Deborassa toteutetaan vuosittain lähes miljoona palvelukäyntiä asiakkaiden koteihin eri puolilla Suomea. Debora on vuonna 1999 perustettu suomalainen kasvuyritys, joka toimi perheyrityksenä vuoteen 2017 saakka ja on nykyisin
suomalaisen pääomasijoitusyhtiö MB Rahastojen omistuksessa.

Lisätietoja:
Anna-Mäkelä, toimitusjohtaja Debora Oy, puh. 0504044950 tai anna-maria.makela@debora.fi
Petri Laurila, toimitusjohtaja Sortso Oy, puh. 0504977779 tai petri.laurila@sortso.fi